Muotitautinen

Mutta sen jälkeen alkaa normaalisti lääkärien ammattiylpeyden kolkuttaminen. Eli potilas ehdottaa potevansa jotakin ja toivovansa asiaan kokeilua ja lääkärin pitää ainakin periaatteesta hangoitella vastaan. Eli kyseessä ei liene tällöin hoitamisesta johtuva vastaanhangoittelu vaan lääkärin ylpeydestä johtuva.

Potilashan ei voi tietää itse mikä häntä vaivaa tai mitä mahdollisia sivuvaikutuksia lääkkeillä on. Sehän on lääkärien ammattikunnan erioikeus.

Potilas on kuitenkin oman elämänsä paras tuntija ja tietää hyvin mistä omat ongelmat johtuvat ja myöskin tuntee oman sairaushistoriansa yleensä paremmin kuin lääkärit. Ja oppii ajan kanssa hoitmaan itseään itselle parhaimmilla menetelmillä.

Puhun nyt potilaasta joka olettaa olevansa järjissään. Lääkäreiden mielestä kiihtynyt ja turhautunut potilas lienee psyykkisesti sairas tai muuten vai hallitsemattomassa tilanteessa. He eivät taida ymmärtää, että tilanne saattaa turhautta potilasta niin paljon, että itsehillintä menee.

Kokeilkaapa joskus sitä, että juttelette jonkun kanssa tunnin siitä että onko sininen sinistä vai punaista. Ja jos vastapuoli väitää koko ajan sinistä punaiseksi, niin menekö teiltä hermot vai lähdettekö paikalta pois.

Yritätte kertoa että mittaamalla värin aallonpituus se 0n 450 -500 nanometrin välillä. Ja toinen väittää sen olevan silti punaista. Vertaatte värikarttaan ja silloinkin väittää punaiseksi. Jne.

Samanlainen olo on itsellä kun juttelee lääkärien kanssa. He päättelevät sen mikä on syy ja seuraus vaikka omasta mielestä asia on juuri toistepäin. Eli aina on yleensä hoidettu seurausta. Ja haluasi hoidon syyhyn.

Mutta mitäpä tuollaisesta, katsotaan päivä kerrallaan. Muotitautinen

Kunnollista hoitoa tuntuu olevan täysin mahdotonta saada. Kait ainoa keino on alkaa vaatimaan sitä. Itsellä nopeat ja ns. huonon keskittymisen päivät alkavat vaatimaan veronsa. Työt ei onnistu sekä perhe-elämä alkaa kärsimään.

Lääkäri muutti lähetteen noin kuukausi sitten kiirelliseksi, mutta se ei muuta hoitavan tahon asennetta mihinkään. Lääkäriaikaa saa aikaistettua ehkä viikolla kun terkkarilääkäri anoo sitä ja hoitavan(?) lääkärin ainoa vastaus on se, että tee valitus. Aika ammattimaista asennetta.

Ei minua kiinnosta valitusten tekeminen vaan pärjääminen. Ja siihen auttaa se, että potilasta yritetään hoitaa.

Tuntuu järjettömältä, että potilaan oma tahto saada hoitoa mitätöidään täydellisesti. Lääkäri tietää näkemättä paremmin tilanteen ja lopuksi ilmoittaa että hänellä on tärkeämpää tekemistä. Mikä on sen tärkeämpää kuin potilaiden hoito.

Nooh, katsotaan tämäkin polku läpi ja sen jälkeen sitä, että mihin haluan elämääni viedä. Itse kaipaan sitä hyvää suuntaa, mutta lieneekö muut samaa mieltä.

Muotitautinen…

Itsellä tulee joskus todella nopeita päiviä ja silloin keskittyminen karkaa kokonaan ja päivä menee pilalle. Jos ajaisin autoa rahasta tai hakkaisin nauloja seiniin, niin saattaisin pärjätä. Mutta kun satun tekemään kaiken työni päällä, niin asia pilaa täydellisesti työpäivän.

On jännä juttu, että lääkärissä saa aina kertoa samata asiat eli mekaaninen asioiden hallinta työlistoineen, ajastimineen jne. ei toimi. Ja lääkäreillä on aina sama vastaus. Eli kokeillaan tätä lääkettä jos se helpottaisi.

Koska olen potilas, niin en voi ymmärtää lääkäreiden mielestä sitä kuinka oma tilani muuttuu hankalaksi. Eihän potilas näe itseään, vaan pitää olla joku ulkopuolinen kertomassa asioista.

Tiedän kuinka joudun oravanpyörään. Ensin alkaa keskittymiskyky karkaamaan, sitten alkaa asiat painamaan. Hermostuminen tulee mukaan ja senkään vertaa ei saa asioita tehtyä. Järki käskee, mutta ajatukset ei pysy kasassa.

Jos olisin täysin velaton ja hyvässä taloudellisessa tilanteessa, niin asialla ei olisi mitään väliä. Jättäisin päivän työt tekemättä ja lähtisin lenkille. Mutta kun oma ja perheen elanto riippuu töiden valmistumisesta, niin on pakko yrittää.

Minua väliin suoraan sanoen vi…. lääkäreiden asenne. Eli hoitaminen perustuu siihen, että koska keskimäärin pärjään, niin asioita ei tarvitse kiirehtiä. Mutta toisaalta en kaipaisi kovinkaan montaa 5-10 % teholla tehtyä työpäivää. Tai sitä, että oman terveyden kanssa leikitään muilla tarkkaavaisuutta parantavilla keinoilla. Valvotaan öitä, käytetään kokista apuna ja eristäydytään muista kuullokkeilla.

Olen monesti miettinyt kuinka hurskatellaan työurien pidentämisestä sekä työkyvyn ylläpitämisestä ja samalla yhtä yksinkertaista tarkkaavaisuushäiriön tutkimista saadaan suoritettua 10 -11 kuukautta. Tiedän resurssipulasta, mutten kuitenkaan jaksa ymmärtää sitä, että kun elämä hajoaa käsiin niin ainoa apu on uudet ja erilaiset napit. Sellaiset jotka kyllä turruttaa ja hidastaa, mutteivat kuitenkaan poista perussyntiä eli keskittymisen puutetta.

Viimeisin lääkekokeilu oli aikas hyvä, autolla meinasin eksyä jopa tutussa risteyksessä kun en hahmottanut sitä mitenkään. Ja sen jälkeen ajovuoroni loppui ja siirryinkin matkustajaksi.

Arvatkaas kuinka samalla lääkityksellä tehdään töitä, jossa intuitituutio on osana joka päiväistä ahertamista. Eli silloin tehdään todella hitaasti töitä. Hyvähän sekin on, eipä joudu perhe kärsimään kun on jumiutunut työhuoneeseen.

Nooh, mitäpä minä tästä murehtimaan. Ylilääkäri on päättänyt, että räjähtämiskohtaukset ovat normaaleja ja lääkärikin taitaa ajatella samaa. Pitäisköhän räjähtää jossain normaalissa tilanteessa, jotta poliisit veisivät putkan sijaan hoitoon. Pääsisköhän sillä ohi jonoista.

Kuhan pohdin, Muotitautinen

Jotenkin sen on oppinut hiljalleen huomaamaan ettei pysty keskittymään mihinkään. Pelkästään  Lostin katsominen oli täyttä tuskaa, ruuan tekeminen meni vasurilla ja pinna oli kireällä koko päivän.

Vaikka itse tietää mitä pitäisi saada aikaiseksi, niin töiden aloittaminen on täyttä tuskaa. Kun ei saa asioita käyntiin, niin ei myöskään halua keskustella muiden kanssa asioista. On vain uskomatonta, että jonkin ihan perusasian hoitaminen on täysin mahdotonta.

Itse omassa ammatissani olen tottunut siihen, että saan asiat tehtyä nopeasti. Ja viimeaikoina usko on mennyt itseeni, kun näitä hyviä päiviä on yhä vähemmän ja vähemmän. Todennäköisesti lääkäri ehdottaisi tähän toimintaterapiaa, muistilistoja ja muuta sen kaltaista.

Tiedän itse, että ns. hyvinä päivinä kyseiset menetelmät toimivat oikein hyvin. Töitä saa tehtyä ja asiat rullaavat. Mitä nyt sellaiset asiat jotka ovat ns. ikäviä jäävät tekemättä. Ne eivät vain lähde työlistalta pois. Ja siihen on vaikea löytää syytä.

Yksi niistä syistä on se, että ns. toivottomien asioiden hoito rassaa niin paljon hermoja ja kiristää pinnaa, että niiden antaa vain olla. Oma pinna ei jaksa suoritua asioiden järkevästä hoidosta ja  asiat eivät etene. Väliin tuntuu, että olisi vain helpompi luovuttaa lähes kaikesta kuin tarpoa tässä maailmassa.

Tuota edellistä ei kannata lukea siten, että elämänhalu olisi mennyt vaan siten että halu elää nykymaailman säännöillä on mennyt. Eli tehokkaasti ja suorituskeskeisesti. Eläen omassa pikku talossa hoitaen kaunista puutarhaa.

Se, että asioiden hoito ei lähde käyntiin, on aika rasittavaa muille ihmisille. On vaikea kertoa se, ettei asiat vain rullaannu  ja ettei elämä ole sellaista kuin muilla. Sitä tuntee itsensä aika riittämättömäksi. Ja aika onnettomaksi räpeltäjäksi.

Mutta tuosta ruikuttamisesta takaisin asiaan. Eli itse olen ihmetellyt sitä, että kuinka ns. kunnallinen terveyshuolto ja toisaalta toive ihmisten työurien pidentämisestä sopii yhteen.  Varsinkin näissä ns. mielenterveysasioissa nopea hoitaminen saattaisi olla kansantaloudellisesti paras vaihtoehto, mutta se ei liene kuitenkaan totta. Jos esim. jonkin keskittymishäriöisen ihmisen ongelmaa ratkaistaan lähetteen jälkeen vähintäin noin 10 kk, niin onko se järkevää. Jaksaako ihminen edes keskittyä ongelman syiden selvittämiseen niin pitkää aikaa. Varsinkin kuin suurin osa ajasta menee elämän pyörittämiseen ja ongelmien ratkaisuun. Voisi kuvitella, ettei ole järkevää odotuttaa psykologin testien jälkeen lääkäriä 10 -12 viikkoa, joka sitten alkaa pohtimaan lopullista hoitoa.Varsinkin kun testejä on odotettu puoli vuotta.

Tuo 10 -12 viikkoa on kuitenkin parhaimmillaan 480 työtuntia. Eli aika pitkä aika kärsiä siitä, ettei pää toimi. Ja toisaalta myöskin 10 kk tarkoittaa noin 1400 työtuntia, joista huonon keskittymisen takia menettää pahimmillaan 2/3 tunneista. On aika hankala hankkia elantoa itselleen, jos saa tehtyä vain osan tunneista töitä.

Lääkehoidolla lääkkeen vaikutuksen saa näkyviin lääkkeestä riippuen viikon parin sisällä ja tällöin pääsee arvailemaan sopiiko lääkehoito keskittymisen paranemiseen. Jotenkin on vain turhauttavaa odotella ja odotella sitä, että mikä sattuisi olemaan lääkärin vaihtoehto jatkohoidolle.

Ja niille, ketkä kysyvät miksen käytä yksityistä lääkäriä, vastaus on yksinkertainen. Eli kun asiat on solmussa, niin tehokkaita ja halpoja ratkaisuja ei ole vaan kaikki tehdään hitaimman ja kalleimman kautta. Eli normaalista päivittäisestä käyttövarasta ei ole mahdollista irroittaa rahaa yksityislääkäriin. Ruokaakin pitäisi syödä.

Kuhan pohdin, Muotitautinen

Mietin omaa elämää ja löysin aika äkkiä samankaltaisen trendin sieltä. Asiat menee hetken hyvin ja sitten kaatuu aina uudelleen päälle. Itsellä ongelmana on kuulemma ollut masentuneisuus, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja saamattattomuus.

En vain enään jaksa uskoa kumpaakaan väitteeseen. Mitä enemmän mietin asioita, niin sitä enemmän olen sitä mieltä että masentuneisuus alkaa asioiden huonosta hoidosta ja se johtuu mielenkiinnon katoamisesta. Ei mielenkiinto katoa asioiden kuntoon saattamiseen vaan keskittymiskyky katoaa asioita hoidettaessa  ja asiat jäävät vain hoitamatta.

Tuota on vaikea ymmärtää, että tärkeätkin asiat jäävät tekemättä kun jotenkin kadottaa keskittymisen niiden hoitoon. Ja sen jälkeen ongelmia alkaakin kertyä ja masennus alkaa valtaamaan maailmaa.

On jotenkin kummallista, että yksinkertaisetkin asiat on väliin toivottoman vaikeita. Ja että kesken minkä tahansa asian saattaa siirtyä jonkin toisen asian alle. Tämänkin tekstin kirjoittamisen aikana olen jo kerinnyt käymään postilaatikolla ja katsomassa yhtä työjuttua.

“Normaalin” ihmisen on helppo  sanoa, että keskity. Mutta se ei ole ihan niin helppoa. Ja väliin tuntuu myös siltä, että psykologit ja psykiatrit eivät oikein aina ymmärrä asian hankaluutta. He antavat kyllä hyviä ohjeita ja työkaluja, mutta onkos siinä mieltä että hyvän työkalun käyttämisen sijaan keskittyy sen kehittämiseen.

On aika hankala saada omaa elämää järjestykseen, kun ei saa kiinni siitä mistä sen aloittaisi. Kuullostaa melkoiselta ruikutukselta, mutta sitä se on. Ajatukset harhailee siellä sun täällä ja tärkeimmät asiat jää tekemättä, koska ne ovat tylsiä ja keskittyminen ei pysy kiinni niissä.

Itse olen yrittänyt hallita asiaa työlistoilla ja palkitsemalla päätä sillä että hankalan asian jälkeen tekee jotain kivaa. Ja pahat, ei se niihen hankaliin auta vaan ne tehdään loppujen lopuksi pakon edessä.

Itse olen mielestäni kokeillut aika paljon erilaisia työkaluja ja oppinut piilottamaan omia ongelmia muilta. Mutten kuitenkaan saa piilotettua niitä itseltä. On jotenkin turhauttavaa siirtyä ns. alisuorittajaksi kun tietää pystyvänsä enempään. Itsensä kannalta se olisi helppo ratkaisu, sitä kait kutsuttaisiin luovuttamiseksi.

Mutta en oikein hyväksy asiaa, että ne välähdykset joita itsestäni näen piilotettaisiin lopullisesti ja aloittaisin oman elämäni ajamisen lopullisesti saamattomuuden polulle. Eli käytännössä luovuttaisin yrittämisestä.

Joskus tulee syytettyä muita ihmisiä ymmärtämättömyydestä ja hitaudesta, mutta nykyisin olen hiljalleen oppinut sen että olen hiukan erilainen. Ja sen erilaisuuden takia kaipaan apua siihen, että vaikuttaisin työelämässä normaalilta. En pimahtaisi tai turhautuisi.

Nooh, asiaa olen pyrkinyt ratkaisemaan varmaan viimeiset viisi vuotta. Olen olettanut olevani masentunut ja turhautunut taloudellisten ongelmien vuoksi. Ja olettanut että talous mättää masennuksen takia. Mutta olen tainnut olla väärässä.

Todennäköisesti en jaksa keskittyä talouden hoitoon sekä  ihmissuhteiden hoitoon oikealla tavalla ja asiat karkaa jatkuvasti käsistä. Ja kun en pysty keskittymään, niin generoin muillekin harmeja. Ja sitä kautta itselle lisää ongelmia.

Mutta ehkäpä jonain päivänä opin tekemään asiat oikein ja kunnolla. En kyllä itse usko tuohon enään täydellisesti.

Yksi askel tuohon syúuntaan voisi olla se, että työpäivien ajaksi tarkkaivaisuutta parannetan lääkehoidolla jolloin huolimattomuusvirheet vähenisivät sekä turha pomppuilu tehtävien välillä vähenisi.

Tuota ongelmaa olen pyrkinyt ratkaisemaan viime elo-syyskuusta saakka, mutta kun on pakko käyttää kunnallista terveydenhoitoa niin se kestää. Toukokuussa taidan päästä ihan apulaisylilääkärille kuulemaan, että taidan olla tarkkaavaisuushäiriöinen. Tutkimukset asiasta on jo tehty, mutta loppuratkaisua taasen odotellaan viikkoja.

Asiahan ei ole kovin kiireinen, koska pärjään ja pysyn hengissä. Toisaalta tässä iässä jokainen menetetty työvuosi on jo aika iso asia. Ja myös sen työvuoden generoimat vaikeudet on yhä vaikeampi ratkaista. Mutta mitäs minä siitä murehtimaan, minähän olen vain pikkuinen ihminen.

Nooh, päivä kerrallaan ja tuleehann se kevätkin hiljalleen…

Kirjoittajan huomatus oikoluennan jälkeen: Teksti näyttää siltä kuin se näyttää. Eli normaalin kirjoitustyön jälkeen tekstissä on aika paljon kirjoitusvirheitä sekä huonoja sanontoja. Normaalisti tulostaisin tai lukisin tekstin muutamaan kertaan läpi ja korjaisin yksttäiset kirjoitusvirheet sekä sanonnat. Mutta tällä kerralla jätin tekstin ensimmäiseen asuun. Tällöin muidenkin on helpompi nähdä ettei aina onnistu ihan ekalla kerralla.

Kerinnyt miettimään soutuveneen toteuttamista, kasvihuonetta, kasvilavaa. Vouhkannut sinne sun tänne ja puolet pakollisista tekemistä on edelleen tekemättä.

Blogin kirjoittamisella  on tarkoituksena saada pakollisia asioita tehtyä määräpäivinä. Mutta vaikka asia kiinnostaa, niin se jää liian helposti väliin. Kun sattuu olemaan sitä muutakin tekemistä.

Joku sanoi, että tee työlista. Niinhän se pitäisi tehdä, mutta kun on tottunut luottamaan puoli vuosisataa omaan kaaliinsa, niin tuntuu nololta luoda jotain työlistaa. Jotenkin tuntuu ettei luota itseensä. Mutta ei kait se ole työlistan tarkoitus, että tuntee itsensä tyhmäksi.

Pohdin asioita ja totesin, että kotonakin tulee riitoja siitä ettei oikein kerro mitä on tekemässä. Se mitä itse kaipaan työelämässä puuttuu kotielämästä. Eli asioiden läpinäkyvyys. Itse olen kuitenkin ns. yrittäjä (sanan todellisessa merkityksessä) ja teen erilaisia asioita ja pikku projekteja. Mutta ne ovat minun päässä eikä näkyvillä eli asiat hiertää aika helposti.

Juttelin tuossa työlistoista yhden tutun kanssa ja hän ehdotti käytettäväksi nettipohjaista ohjelmaa. Olisihan noita kuten esimerkiksi 37 Signalsin tada-lista. Mutta ei se taida tuoda tärkeintä asiaa eli visuaalista näkemystä asioihin.

Olen pohtinut asiaa aika pitkään (ja saanut useita hienoja neronleimauksia) ja päätynyt viikon työlistaan. Eli otan mallia hiukan noista ketteristä menetelmistä ja teen listan arkipäiville ja otan käyttöön ns. backlogin ja done- listan.

Eli teen yhden viikon arkipäiville työlistan ja pyrin seuraamaan sitä. Idea on hieno, mutta saakohan sitä todellisuudessa käytettyä. Jossain välissä sen seuraaminen jää kuitenkin tekemättä. Olen aika pessimistinen kyseisen asian suhteen.

Mutta toisaalta, jos ei yritä niin ei saa aikaankaan mitään. Itsellä on juuri se ongelmana että sinkoilee asiasta toiseen ja tärkeimmät asiat jää tekemättä. Ja kun ne jää tekemättä, niin hiljalleen alkaa kertymään niitä varastoon ja  ne kaatavat maailman. Eli en ole masentunut ja jätä siksi asioita tekemättä. Vaan koska jätän asioita tekemättä, niin olen masentunut.

Saas nähdä onnistuuko työlistojen teko viikottain ja saako tehtyä niiden mukaisesti töitä. Seuraavassa blogi- kirjoituksessa yritän valottaa hiukan omaa näkemystäni ja siitä millaiset ovat ensivaikutelmat. Ja asiasta olisi tarkoitus kirjoittaa ensi torstaina, joka on blogin viikon toinen päivityspäivä.

Muotitautinen

Minua on hoidettu masentuneena yli kymmenen vuotta ja kerrottu, että lääkkeitä popsimalla asiat paranee. Mieliala kyllä paranee, muttei asioiden hoito.

En ole ikinä pitänyt itseäni tyhmänä, mutta olen aina ollut hiukan ihmeissäni muiden pärjäämisestä. Siitä kuinka työt tulee tehtyä ja asiat hoidettua. Mutta kun en osaa ajatella toimivani toisin, niin olen pitänyt itseäni vain huonompna kuin muut.

Viimeisen parin kolmen vuoden aikana olen alkanut ymmärtämään hiukan itseäni. Eli miksi teen asioita niin kuin teen ja miksi saatan pimahtaa sekunnin sadasosassa.

Olen seurannut omaa toimintaani ja huomannut hiljalleen ihan käytännön elämässä erilaisia oireita ja asioita jotka olen alkanut luokittelemaan keskittymishäiriöiden ja impulsivisuuden piirrin. Puhun nopeasti, teen asioita mielijohteesta. Saatan lähteä kymmenen sekunnin varoitusajalla, mutta kirjeen vieminen postilaatikkoon kestää kuukauden.

Lisäksi oman lapseni diagnoosi yllytti etsimään myös itsestä samankaltaisia oireita. Muotitautihan on kuitenkin useiden asiantuntijoiden mukaan periytyvä. Eli jos minulla on, niin lapsillanikin saattaa olla. Ja sukulaisillani. Omien vanhempien kanssa en voi enään jutella, eli siltä puolelta olen vain muistikuvien varassa.

Yleensä tuollaista saamattomuutta kait kuvataan masentuneisuuden oireeksi, mutta itse olen alkanut epäilemään siä että se onkin tarkkaavaisuushäiriötä. Kun en pidä tehtävästä, niin en saa keskityttyä sen tekemiseen kuin pakon edessä.

Oma ammattinikin on vielä paha. Se vaatii pitkäjänteisyyttä, tarkkaavaisuutta ja kiinnostusta tehdä myös tylsiä asioita. Ainoa ongelma on vain siinä, että olen aika hyvä omalla alallani ja osaan paljon. Ja en hennoisi vaihtaa alaa.

Ja nyt kun olen sillä polulla, jossa minua tutkitaan keskittymishäiriöiden ja ylivilkkauden kannalta, niin ajattelin aloittaa blogin. Blogissa pyrin kirjoittelemaan aikuisen ihmisen näkökulmasta asioiden hoidosta ja erilaisita ratkaisumalleista. Ja jos blogissa puhutaan parin vuoden päästä siitä kuinka asiat alkaa rullamaan, niin olkoon se sitten opiksi muillekkin.

Itse oletan joutuvani muuttamaan omia tapojani aika paljon. Muistiin luottaminen saa vähentyä ja moniajona tehtävät asiat vähentyä. Oma maailmani on aika visuaalinen ja ajattelin sitä hyödyntää erilaisten töiden järjestelyssä ja tekemisessä.

Mutta näistäa asioista lisää tulevaisuudessa. Ja koska elämää pitää säännöllistää, niin päätin aloittaa blogin ylläpitämisen kahdesti viikossa.

Muotitautinen…