Hiukan eilisestä…

10/03/2010 in Yleistä
Avainsanat: epäonnistuminen, ylikierros

Eilen oli aika normaali päivä siinä mielessä, että mikään ei onnistunut. Ja epänormaali siinä mielessä, että itse huomasi olevansa koko ajan ylikierroksilla.

Jotenkin sen on oppinut hiljalleen huomaamaan ettei pysty keskittymään mihinkään. Pelkästään  Lostin katsominen oli täyttä tuskaa, ruuan tekeminen meni vasurilla ja pinna oli kireällä koko päivän.

Vaikka itse tietää mitä pitäisi saada aikaiseksi, niin töiden aloittaminen on täyttä tuskaa. Kun ei saa asioita käyntiin, niin ei myöskään halua keskustella muiden kanssa asioista. On vain uskomatonta, että jonkin ihan perusasian hoitaminen on täysin mahdotonta.

Itse omassa ammatissani olen tottunut siihen, että saan asiat tehtyä nopeasti. Ja viimeaikoina usko on mennyt itseeni, kun näitä hyviä päiviä on yhä vähemmän ja vähemmän. Todennäköisesti lääkäri ehdottaisi tähän toimintaterapiaa, muistilistoja ja muuta sen kaltaista.

Tiedän itse, että ns. hyvinä päivinä kyseiset menetelmät toimivat oikein hyvin. Töitä saa tehtyä ja asiat rullaavat. Mitä nyt sellaiset asiat jotka ovat ns. ikäviä jäävät tekemättä. Ne eivät vain lähde työlistalta pois. Ja siihen on vaikea löytää syytä.

Yksi niistä syistä on se, että ns. toivottomien asioiden hoito rassaa niin paljon hermoja ja kiristää pinnaa, että niiden antaa vain olla. Oma pinna ei jaksa suoritua asioiden järkevästä hoidosta ja  asiat eivät etene. Väliin tuntuu, että olisi vain helpompi luovuttaa lähes kaikesta kuin tarpoa tässä maailmassa.

Tuota edellistä ei kannata lukea siten, että elämänhalu olisi mennyt vaan siten että halu elää nykymaailman säännöillä on mennyt. Eli tehokkaasti ja suorituskeskeisesti. Eläen omassa pikku talossa hoitaen kaunista puutarhaa.

Se, että asioiden hoito ei lähde käyntiin, on aika rasittavaa muille ihmisille. On vaikea kertoa se, ettei asiat vain rullaannu  ja ettei elämä ole sellaista kuin muilla. Sitä tuntee itsensä aika riittämättömäksi. Ja aika onnettomaksi räpeltäjäksi.

Mutta tuosta ruikuttamisesta takaisin asiaan. Eli itse olen ihmetellyt sitä, että kuinka ns. kunnallinen terveyshuolto ja toisaalta toive ihmisten työurien pidentämisestä sopii yhteen.  Varsinkin näissä ns. mielenterveysasioissa nopea hoitaminen saattaisi olla kansantaloudellisesti paras vaihtoehto, mutta se ei liene kuitenkaan totta. Jos esim. jonkin keskittymishäriöisen ihmisen ongelmaa ratkaistaan lähetteen jälkeen vähintäin noin 10 kk, niin onko se järkevää. Jaksaako ihminen edes keskittyä ongelman syiden selvittämiseen niin pitkää aikaa. Varsinkin kuin suurin osa ajasta menee elämän pyörittämiseen ja ongelmien ratkaisuun. Voisi kuvitella, ettei ole järkevää odotuttaa psykologin testien jälkeen lääkäriä 10 -12 viikkoa, joka sitten alkaa pohtimaan lopullista hoitoa.Varsinkin kun testejä on odotettu puoli vuotta.

Tuo 10 -12 viikkoa on kuitenkin parhaimmillaan 480 työtuntia. Eli aika pitkä aika kärsiä siitä, ettei pää toimi. Ja toisaalta myöskin 10 kk tarkoittaa noin 1400 työtuntia, joista huonon keskittymisen takia menettää pahimmillaan 2/3 tunneista. On aika hankala hankkia elantoa itselleen, jos saa tehtyä vain osan tunneista töitä.

Lääkehoidolla lääkkeen vaikutuksen saa näkyviin lääkkeestä riippuen viikon parin sisällä ja tällöin pääsee arvailemaan sopiiko lääkehoito keskittymisen paranemiseen. Jotenkin on vain turhauttavaa odotella ja odotella sitä, että mikä sattuisi olemaan lääkärin vaihtoehto jatkohoidolle.

Ja niille, ketkä kysyvät miksen käytä yksityistä lääkäriä, vastaus on yksinkertainen. Eli kun asiat on solmussa, niin tehokkaita ja halpoja ratkaisuja ei ole vaan kaikki tehdään hitaimman ja kalleimman kautta. Eli normaalista päivittäisestä käyttövarasta ei ole mahdollista irroittaa rahaa yksityislääkäriin. Ruokaakin pitäisi syödä.

Kuhan pohdin, Muotitautinen