Kuin oravanpyörässä…

09/03/2010 in Uncategorized

Luin eilen lija.autossa kirjaa, jossa puhuttiin oman elämän hallinnasta ja jäin pohtimaan silmät kiinni. Juu, ei en nukkunut. Eli siellä kerrottiin elämän hallinnasta ja myös siitä kuinka ylivilkkailla usein samat ongelmat tulevat kerta kerran jälkeen vastaan.

Mietin omaa elämää ja löysin aika äkkiä samankaltaisen trendin sieltä. Asiat menee hetken hyvin ja sitten kaatuu aina uudelleen päälle. Itsellä ongelmana on kuulemma ollut masentuneisuus, kaksisuuntainen mielialahäiriö ja saamattattomuus.

En vain enään jaksa uskoa kumpaakaan väitteeseen. Mitä enemmän mietin asioita, niin sitä enemmän olen sitä mieltä että masentuneisuus alkaa asioiden huonosta hoidosta ja se johtuu mielenkiinnon katoamisesta. Ei mielenkiinto katoa asioiden kuntoon saattamiseen vaan keskittymiskyky katoaa asioita hoidettaessa  ja asiat jäävät vain hoitamatta.

Tuota on vaikea ymmärtää, että tärkeätkin asiat jäävät tekemättä kun jotenkin kadottaa keskittymisen niiden hoitoon. Ja sen jälkeen ongelmia alkaakin kertyä ja masennus alkaa valtaamaan maailmaa.

On jotenkin kummallista, että yksinkertaisetkin asiat on väliin toivottoman vaikeita. Ja että kesken minkä tahansa asian saattaa siirtyä jonkin toisen asian alle. Tämänkin tekstin kirjoittamisen aikana olen jo kerinnyt käymään postilaatikolla ja katsomassa yhtä työjuttua.

“Normaalin” ihmisen on helppo  sanoa, että keskity. Mutta se ei ole ihan niin helppoa. Ja väliin tuntuu myös siltä, että psykologit ja psykiatrit eivät oikein aina ymmärrä asian hankaluutta. He antavat kyllä hyviä ohjeita ja työkaluja, mutta onkos siinä mieltä että hyvän työkalun käyttämisen sijaan keskittyy sen kehittämiseen.

On aika hankala saada omaa elämää järjestykseen, kun ei saa kiinni siitä mistä sen aloittaisi. Kuullostaa melkoiselta ruikutukselta, mutta sitä se on. Ajatukset harhailee siellä sun täällä ja tärkeimmät asiat jää tekemättä, koska ne ovat tylsiä ja keskittyminen ei pysy kiinni niissä.

Itse olen yrittänyt hallita asiaa työlistoilla ja palkitsemalla päätä sillä että hankalan asian jälkeen tekee jotain kivaa. Ja pahat, ei se niihen hankaliin auta vaan ne tehdään loppujen lopuksi pakon edessä.

Itse olen mielestäni kokeillut aika paljon erilaisia työkaluja ja oppinut piilottamaan omia ongelmia muilta. Mutten kuitenkaan saa piilotettua niitä itseltä. On jotenkin turhauttavaa siirtyä ns. alisuorittajaksi kun tietää pystyvänsä enempään. Itsensä kannalta se olisi helppo ratkaisu, sitä kait kutsuttaisiin luovuttamiseksi.

Mutta en oikein hyväksy asiaa, että ne välähdykset joita itsestäni näen piilotettaisiin lopullisesti ja aloittaisin oman elämäni ajamisen lopullisesti saamattomuuden polulle. Eli käytännössä luovuttaisin yrittämisestä.

Joskus tulee syytettyä muita ihmisiä ymmärtämättömyydestä ja hitaudesta, mutta nykyisin olen hiljalleen oppinut sen että olen hiukan erilainen. Ja sen erilaisuuden takia kaipaan apua siihen, että vaikuttaisin työelämässä normaalilta. En pimahtaisi tai turhautuisi.

Nooh, asiaa olen pyrkinyt ratkaisemaan varmaan viimeiset viisi vuotta. Olen olettanut olevani masentunut ja turhautunut taloudellisten ongelmien vuoksi. Ja olettanut että talous mättää masennuksen takia. Mutta olen tainnut olla väärässä.

Todennäköisesti en jaksa keskittyä talouden hoitoon sekä  ihmissuhteiden hoitoon oikealla tavalla ja asiat karkaa jatkuvasti käsistä. Ja kun en pysty keskittymään, niin generoin muillekin harmeja. Ja sitä kautta itselle lisää ongelmia.

Mutta ehkäpä jonain päivänä opin tekemään asiat oikein ja kunnolla. En kyllä itse usko tuohon enään täydellisesti.

Yksi askel tuohon syúuntaan voisi olla se, että työpäivien ajaksi tarkkaivaisuutta parannetan lääkehoidolla jolloin huolimattomuusvirheet vähenisivät sekä turha pomppuilu tehtävien välillä vähenisi.

Tuota ongelmaa olen pyrkinyt ratkaisemaan viime elo-syyskuusta saakka, mutta kun on pakko käyttää kunnallista terveydenhoitoa niin se kestää. Toukokuussa taidan päästä ihan apulaisylilääkärille kuulemaan, että taidan olla tarkkaavaisuushäiriöinen. Tutkimukset asiasta on jo tehty, mutta loppuratkaisua taasen odotellaan viikkoja.

Asiahan ei ole kovin kiireinen, koska pärjään ja pysyn hengissä. Toisaalta tässä iässä jokainen menetetty työvuosi on jo aika iso asia. Ja myös sen työvuoden generoimat vaikeudet on yhä vaikeampi ratkaista. Mutta mitäs minä siitä murehtimaan, minähän olen vain pikkuinen ihminen.

Nooh, päivä kerrallaan ja tuleehann se kevätkin hiljalleen…

Kirjoittajan huomatus oikoluennan jälkeen: Teksti näyttää siltä kuin se näyttää. Eli normaalin kirjoitustyön jälkeen tekstissä on aika paljon kirjoitusvirheitä sekä huonoja sanontoja. Normaalisti tulostaisin tai lukisin tekstin muutamaan kertaan läpi ja korjaisin yksttäiset kirjoitusvirheet sekä sanonnat. Mutta tällä kerralla jätin tekstin ensimmäiseen asuun. Tällöin muidenkin on helpompi nähdä ettei aina onnistu ihan ekalla kerralla.