Arkisto kohteelle helmikuu, 2010

Sirä suunnittelee niin tarkasti, että kahdesti viikossa päivitän blogia. Ja päättää etukäteen päivät eli maanantai ja torstai. Mutta viikonlopun tullessa huomaa, että on tehnyt ihan kaikkea muuta kuin sitä mitä pitäisi. Kerinnyt miettimään soutuveneen toteuttamista, kasvihuonetta, kasvilavaa. Vouhkannut sinne sun tänne ja puolet pakollisista tekemistä on edelleen tekemättä.

Itse olen aika pitkään ihmtellyt itseäni ja sitä kuinka kaikki voi aina mennä pieleen. Eli jossain vaiheessa oma mielenkiinto vain hiipuu ja asiat alkavat kaatumaan päälle. Laskuja on maksamatta, veroilmoituksia tekemättä ja ulosottomies kolkuttaa ovella. Minua on hoidettu masentuneena yli kymmenen vuotta ja kerrottu, että lääkkeitä popsimalla asiat paranee. Mieliala kyllä paranee, muttei asioiden hoito.





Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.